Erkki Nieminen
2009-12-22 07:30:28 UTC
Vesa Suvanon kirjoitus jokunen viikko sitten Hesarin tiedesivuilla (ks
alla) herätti ajatuksia. Minusta siinä oli yllättävän paljon
yhtymäkohtia koski- ja aallokkomelontaan, samanlaisia voimia
opetellaan ymmärtämään ja hallitsemaan.
Joissain melontaseuroissa olen nähnyt käytettävän lisäpainoja eli
"apupyöriä" muuhunkin kuin trimmiin ja koskessa olen kantapään kautta
todennut, että virran rajan ylitys on huomionarvoinen kurvi.
---
Polkupyörän pystyssä pysymisen syyksi esitetään usein niin sanottua
hyrrävoimaa, joka syntyy pyörien pyöriessä.
Sillä on toki oma pieni roolinsa, mikä voidaan havaita työnnettäessä
pyörä liikkeelle ilman ajajaa. Mitä kovempi vauhti annetaan, sitä
suurempi on asentoa stabiloiva hyrrävoima ja pyörä pysyy pidempään
pystyssä.
Polkupyörän pyörät ovat kuitenkin kevyet ja nopeus yleensä pieni -
toisin kuin moottoripyörän, jota ajettaessa hyrrävoimat ovat
oleellisia. Polkupyörällä ajettaessa kaatuminen ehkäistään pääasiassa
ajajan tekemillä korjausliikkeillä.
Jos pyörä alkaa kaatua oikealle, tarvitaan jotain, mikä kompensoi
tämän liikkeen. Helpoiten se saadaan aikaiseksi kääntämällä
ohjaustankoa oikealle, jolloin pyörä kaartaa ympyräliikkeessä oikealle
ja saa kiihtyvyyttä kaatumisen suuntaan kohti ympyräradan
keskipistettä (vaikka vauhti ei edes lisääntyisi).
Pyöräilijän kaatumisen ehkäisee siis kiihdytys. Vastaavasti
kompastuvan kävelijän on otettava muutama juoksuaskel, ettei kaatuisi
nenälleen.
Ajaja voin ehkäistä kaatumista kahdella tavalla: polkemalla kovempaa
ja pienentämällä ajosädettä eli kääntämällä ohjaustangosta jyrkemmin
oikealle.
Pyöräilyä opettelevan vaikeudet johtuvat osin siitä, että aluksi
ihminen kaatumisen uhatessa tekee vaistomaisesti päinvastoin:
hiljentää vauhtia ja kääntää ohjaustangosta kaatumista vastaan olevaan
suuntaan. Molemmilla keinoilla hän edesauttaa kaatumista.
Kokeneet opettajat väittävät, että apupyörien kanssa harjoitelleet
oppivat muita hitaammin ajamaan pyörällä. Heidän kun on ensin
poisopittava apupyörien kanssa toimivat "luontaiset" väärät pystyssä
pysymisen tekniikat.
alla) herätti ajatuksia. Minusta siinä oli yllättävän paljon
yhtymäkohtia koski- ja aallokkomelontaan, samanlaisia voimia
opetellaan ymmärtämään ja hallitsemaan.
Joissain melontaseuroissa olen nähnyt käytettävän lisäpainoja eli
"apupyöriä" muuhunkin kuin trimmiin ja koskessa olen kantapään kautta
todennut, että virran rajan ylitys on huomionarvoinen kurvi.
---
Polkupyörän pystyssä pysymisen syyksi esitetään usein niin sanottua
hyrrävoimaa, joka syntyy pyörien pyöriessä.
Sillä on toki oma pieni roolinsa, mikä voidaan havaita työnnettäessä
pyörä liikkeelle ilman ajajaa. Mitä kovempi vauhti annetaan, sitä
suurempi on asentoa stabiloiva hyrrävoima ja pyörä pysyy pidempään
pystyssä.
Polkupyörän pyörät ovat kuitenkin kevyet ja nopeus yleensä pieni -
toisin kuin moottoripyörän, jota ajettaessa hyrrävoimat ovat
oleellisia. Polkupyörällä ajettaessa kaatuminen ehkäistään pääasiassa
ajajan tekemillä korjausliikkeillä.
Jos pyörä alkaa kaatua oikealle, tarvitaan jotain, mikä kompensoi
tämän liikkeen. Helpoiten se saadaan aikaiseksi kääntämällä
ohjaustankoa oikealle, jolloin pyörä kaartaa ympyräliikkeessä oikealle
ja saa kiihtyvyyttä kaatumisen suuntaan kohti ympyräradan
keskipistettä (vaikka vauhti ei edes lisääntyisi).
Pyöräilijän kaatumisen ehkäisee siis kiihdytys. Vastaavasti
kompastuvan kävelijän on otettava muutama juoksuaskel, ettei kaatuisi
nenälleen.
Ajaja voin ehkäistä kaatumista kahdella tavalla: polkemalla kovempaa
ja pienentämällä ajosädettä eli kääntämällä ohjaustangosta jyrkemmin
oikealle.
Pyöräilyä opettelevan vaikeudet johtuvat osin siitä, että aluksi
ihminen kaatumisen uhatessa tekee vaistomaisesti päinvastoin:
hiljentää vauhtia ja kääntää ohjaustangosta kaatumista vastaan olevaan
suuntaan. Molemmilla keinoilla hän edesauttaa kaatumista.
Kokeneet opettajat väittävät, että apupyörien kanssa harjoitelleet
oppivat muita hitaammin ajamaan pyörällä. Heidän kun on ensin
poisopittava apupyörien kanssa toimivat "luontaiset" väärät pystyssä
pysymisen tekniikat.